Tanssia,
naurua, tanssia, tanssia, naurua, sekavuutta, pimeää, ei mitään, hälinää, en
saa henkeä, luhistun maahan. ”Paniikki…Paniikkikohtaus”, sain sanottua ja aloin
itkeä, tai ainakin oletan sen menneen näin. Loogisesti se menee noin. Minun
muistikuvieni mukaan se menee jotenkin näin; Tanssia, naurua, tanssia, tanssia,
naurua, luhistuminen, tiedostan itkeväni koska minulla on paniikkikohtaus. Pelottavaa
ja ennen kokematonta.
Kertoessani tänä aamuna muille,
miten iltani meni he ajattelevat minun olleen helvetin kännissä, suorastaan
perseet ja taputtavat paniikkikohtaustani villaisella. Itsekin taputtaisin,
mutta en nyt. Tämä on jotain muuta, jotain mitä ei saa tapahtua enää.
Muististani on musta-aukko, täysin musta. Enkä tiedä mistä se johtuu. Johtuuko
se alkoholista vaiko paniikkikohtauksesta? Molemmista? Vai jostain ihan muusta?
Tietämättömyys tekee tästä entistäkin pelottavampaa.
En tiedä miten jouduin
tänne, ei mitään muistikuvaa. Viimeisin muistikuvani on tanssilattialta, jossa
minulla oli hauskaa. Nyt olen vessan nurkassa, jonka olemassa olosta en edes
tiennyt aikaisemmin. En ainakaan tietoisesti. Itken ja yritän saada henkeä. En
tiedä kauan olen tässä ollut. En tiedä mitä on tapahtunut. Tiedän vain sen,
että minulla on paniikki kohtaus ja itken. En ole koskaan kokenut mitään
tällaista.
Tapahtumasta on jo melkein
viikko ja morkkiksen haihtuessa tilanne käy vain entistä pelottavammaksi.
Morkkiksen takia en aluksi pystynyt käymään tapahtunutta läpi, halusin vain
unohtaa sen. Nyt kun yritän muistaa, muistikuvani ovat jo haalistuneet. Ei
kaikki, mutta suurin osa niistä, jotka selittäisivät tilannetta. Vastaisivat
moneen kysymykseen. Moneen miksi-kysymykseen.
Toisaalta en halua tietää,
en halua muistaa, sillä pelkään morkkiksen tulevan takaisin ja vajoaisin maan
alle. Pelkään etten osaa käsitellä vastauksia, en osaa käsitellä tapahtunutta.
…jos vain luottaisin tällä
kertaa intuitiooni ja suojelen vielä hetken itseäni…
