”Give me a
second I, I need to get my story straight…” kuuluu radiosta. Isäni
käynnisti juuri auton ja kyyneleet alkoivat virrata silmistäni. Yritin
pidätellä niitä, peitellä niitä. Äitinikin itki. En muista milloin viimeksi
näin hänen itkevän. Mietin miksi minä itkin. Enhän minä itke, ainakaan
julkisesti. Ai miksi en ? Se ei ole kaunista katseltavaa, siksi. Sitä paitsi
lähdin vapaaehtoisesti. Minun ei ollut pakko, halusin vain vaihtaa maisemaa. Kaipasin
pohjoiseen liian paljon.
”My
friends are in the bathroom getting higher than the Empire State…” kappale jatkui. Tämä oli meidän laulu.
Ei, se ON meidän laulu. Mikään ei poisto sitä, mikään ei poisto meitä. Tämä
kappale sisältää niin paljon muistoja ja kyyneleeni alkavat valuva yhä vuolaammin.
Niiden pidättely käy kokoajan vain vaikeammaksi. Mitä pidemmälle kappale
jatkui, sitä enemmän itkin. Lopulta vain hajosin. En voinut enää pidätellä,
annoin kaiken vain tulla.
”My lover she’s waiting for me just
across the bar, my seat’s been taken by some sunglasses asking ‘bout a scar….” Muistin
abiristeilyn, penkkarit, synttärini, tulosten julkistamiset, kaiken. Tuo
kappale, se on ollut mukana monessa ja aivan kaikessa. Se vain on
yksinkertaisesti meidän laulu. Se on yksi niistä asioista mikä yhdistää meitä
ja pitää meidät yhdessä.
”Tonight, We are young. So let’s set
the world on fire, we can burn brighter that the sun.” Jos joku kysyy minulta
meistä, teistä, my buddys, siteeraan tuota kohtaa meidän laulusta. Se kertoo
kaiken. Hienoa toki olisi, jos en alkaisi itkemään joka kerta, mutta kaikkea ei
voi saada. Kyyneleet toki kertovat sen, että välitän, enkä koskaan päästä irti.
Tieto siitä, että näemmä taas helpottaa oloani. Se että juttelemme päivittäin
helpottaa lisää. Se että kuuntelen meidän kappaletta päivittäin saa minut
itkemään, mutta ei sillä väliä.
Tämä
on muutos, jonka me kaikki koemme. Muutamme eri paikka kunnille, ennemmin tai
myöhemmin, jotkut ehkä yhdessä samalle paikkakunnalle, toiset taas aivan
ventovieraaseen. Meidän porukka hajoaa lopulta ympäri maita ja mantuja, minä
nyt satuin aloittamaan tämän ketjureaktion.
Meillä on kuitenkin jotain mikä on ja pysyy, ystävyys.
”Tonight….”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti