Vedä henkeä nyt !

Olen miettinyt, yrittänyt, aloittanut, miettinyt uudelleen, mutta en ole saanut kuitenkaan mitään aikaiseksi. Asiaa ei ole ollut tai sitä on ollut liikaa, ei ole tiennyt mistä aloittaisi, mitä sitten oikeasti sanoisi. Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Olen ollut aina menossa, milloin missäkin. En ole pysynyt paikoillani. Paljon on vielä luvassa, eikä hengähdys tauolle ole tilaa, levähdyspaikkaa ei ole näkyvissä.

                             Ehkä kehoni osittain yrittää huutaa minulle, että helvetti soikoon pysähdy nyt hetkeksi! Ei aina tarvitse olla menossa, kuin tuli perseen alla. Ongelman tästä tekee se, etten vain yksinkertaisesti voi pysähtyä. En voi antaa itseni levätä. En pääsisi siitä enää ylös. En jaksaisi. Painovoiman vastustaminen olisi vain liian vaikeaa. En myöskään haluaisi lopettaa, levätä. Liian paljon kaikkea mitä haluaisin tehdä ja aikaa on aivan liian vähän siihen kaikkeen.

                             Pitkästä aikaa olin kuitenkin itseäni fiksumpi. Annoin periksi. Pakotin itseni lepäämään ja jätin kaiken turhan pois, annoin itseni vain olla. Otin rennosti, olin ystävieni kanssa. Nautin siitä, ettei minun tarvinnut nousta kesken unien, siitä ettei minun tarvinnut juosta paikasta toiseen ja taas kolmanteen. Korjasin itseäni.

                            Nyt jaksan taas. Nyt pystyn nauttimaan tulevasta Saksan reissusta, ottaa kaiken ilon irti ilman että yskisin keuhkojani pihalle ja vetäisin nappia jaksaakseni. Nyt on ihana mennä viettämään laatuaikaa kummityttöni ja siskoni kanssa heti kun pääsen takaisin Suomeen. Sen jälkeen voin hyvillä mielin mennä takaisin Pohjoiseen ja kertoa kaikille mitä kaikkea viimeisten kahdeksan viikon aikana olikaan tapahtunut. Lisäksi, ja mikä tärkeintä, minulla on voimia aloittaa uudessa koulussa, ottaa uudet haasteet vastaan, tutustua uusiin ihmisiin. Pääsen toteuttamaan haaveitani Lapin yliopistossa, taiteiden tiedekunnassa.