Elokuvan
lopputekstit pyörivät ruudulla ja itken silmiä päästäni. Miten samaistuinkaan
tuohon elokuvaan? Miten olen saattanutkaan ajatua tuohon tilanteeseen joskus?
Miten selvisin siitä? Aivan, minulla oli ystäviä. Ystäviä, jotka eivät olleet
kääntäneet minulle selkäänsä. Ystäviä, jotka eivät halunneet satuttaa minua. Aivan
kuten tuossa elokuvassa. Oma tarinani ei kuitenkaan päättynyt aivan samalla
tavalla. Kiusatusta ja kiusaajasta ei enää tullut ystäviä, tai edes hyvän
päivän tuttuja.
Myönnettäköön, että minullakin oli osani. Oli myös osittain minunkin syy,
että tulin kiusatuksi parhaan ystäväni johdosta. Se kaikki ei kuitenkaan
johtunut minusta. Ei, ei todellakaan vain minusta. Sinä teit sen päästöksen,
että aloit kiusaamaan minua sen sijaan, että olisit keskustellut asiasta
kanssani.
Vuosia sitten minulla oli hyvä
olla, kaikki oli suhteellisen täydellisesti. Minulla oli ystäviä joiden kanssa
pystyin jakamaan kaiken, tai ainakin luulin niin. Alkoi kuitenkin tapahtumaan
asioita, joita en ymmärtänyt. Emme enää puhuneet yhtä avoimesti. Aloimme väittelemään
pienistäkin asioista. Vietimme yhä vähemmän aikaa toistemme kanssa, meillä oli
muita, tärkeämpiä, menoja. Seuraavassa käänteessä aloit tekemään idioottimaisia
tempauksia. Porukka tuli kyselemään minulta miksi teit nii ja minä en osannut
vastata, en tiennyt sinusta enää mitään. Yhä uudelleen ja uudelleen sinä teit
jotain päätöntä ja aina kuulin jokaisen suusta sanat ”Miks se teki noin?”. Olin
kyllästynyt sinun temppuihisi. Olin vihainen sinulle, todella vihainen, mutta
myös huolissani sinusta.
Vahingoittunut ystävyytemme alkoi
repeilemään. En enää sietänyt olla seurassasi tai jaksanut olla lapsenvahtisi.
Olihan minulla omiakin ongelmia. Kenellä ei teininä olisi mitään ongelmia? En
osannut kohdata sinua, vaan purin itseäni muille. Kerroin muille etten halua
olla missään tekemisissä kanssasi. Kerroin etten jaksa sinua enää, mutten
kuitenkaan kohdannut sinua. En kysynyt sinulta miksi teit mitä teit. En kysynyt
oliko sinulla jokin hätänä, oliko sinulla jotain ongelmia. Oletin vain että
omaa tyhmyyttäsi, haluasi olla ”kovempi jätkä”, teit mitä teit.
Seuraavassa käänteessä
ystävyytemme räjähti. Huomaamattani, kuin puun takaa, minusta oli tullut
kiusattu, nettikiusattu. Haukuit minut julkisesti netissä aivan pystyyn. Mikä
pahinta, olit saanut muitakin tekemään samoin. Kaikki joihin luotin haukkuivat
minut pystyyn. Itkin taukoamatta ja kiihtyvällä tahdilla, kun julkisia
herjauksia itsestäni netissä. Herjauksia, jotka tulivat parhailta ystäviltäni.
Se sattui todella. Ai, voisiko asia olla enää pahemmin? Vastaus on kyllä, kyllä
se voi. Lukiessani näitä herjauksia olin 800 kilometrin päässä näistä niin
sanotuista parhaista ystävistäni. Myönnän rehellisesti, että sain maistaa omaa
lääkettäni, mutta pitikö sinun olla niin raaka? Pitikö sinun tuhota minun luottoni
tähän koko maailmaan yhdessä hetkessä?
Palattuani kotiin kaikki vain
paheni. Kiusaaminen ei enää ollut vain netissä, nyt se tuli mukaan kuvioihin
myös oikeassa elämässä. Teit oloni mahdollisimman tukalaksi. Minulla ei ollut
luokassamme enää ketään jonka puoleen kääntyä. Olit pitänyt siitä huolen.
Olinko minä oikeasti niin kamala ihminen vai puritko vihasi ja turhautumisesi
vanhempiesi tulevasta erosta minuun, koska olin antanut sinulle siihen
tilaisuuden?
Tilanne eteni vauhdilla ja se
alkoi käymään sietämättömäksi. Tiesin etten kestäisi enää kauaa. Olisin
varmasti luovuttanut jossain vaiheessa, jos minulla ei olisi ollut edes sitä
yhtä tosi ystävää, joka tuki minua. Ystävää, joka oli myös sinun ystäväsi.
Lopulta onnistuin kusemaan senkin toimivan ystävyyssuhteen, mutta ainakaan sinä
et ollut enää minun ongelmani. Kyllä, näin minä aikoinaan ajattelin. Pystyin
hengittämään taas vapaammin, kun olit vanhempiesi eron takia muuttanut toiselle
paikkakunnalle ja vaihtanut koulua. Miksi emme sopineet? Yritimmehän me, mutta
kumpikaan ei oikeasti ollut valmis, tai halukas, sopimaan.
Vasta nyt, viiden vuoden jälkeen, olen
valmis ja tarpeeksi vahva myöntämään, ettei tämä kaikki johtunut vain sinusta.
Olisin voinut kysyä sinulta miksi teit mitä teit ja oliko sinulla jotain
ongelmia. Omien, sinun silloisten ongelmiesi rinnalla hyvin olemattomien
ongelmien, takia en kyennyt kysymään. En kyennyt ajattelemaan tilannetta
selkeästi. Enhän halunnut lisää paskaa niskaan, kun en kunnolla kestänyt sitä
omaanikaan, mutta loppujen lopuksi sain vielä enemmän paskaa niskaani.
En ole kuitenkaan ottamassa kaikkia syitä ongelmistamme omille harteilleni,
en todellakaan. Sinullakin oli oma osasi tässä taistelussa ja sinä teit
elämästäni todella vaikeaa. Tekemiesi asioiden takia en vieläkään osaa luottaa
ihmisiin, varsinkin sinun kaltaisiisi ihmisiin, mutta minä kuitenkin tiedostan
tämän ja yritän korjata asiaa, se vain ei ole kovinkaan helppoa. Loppujen
lopuksi olen kuitenkin nyt sen verran vahva, että voin antaa sinulle oikeasti
anteeksi.
