Nettikiusattu - Cyberbu//y

Elokuvan lopputekstit pyörivät ruudulla ja itken silmiä päästäni. Miten samaistuinkaan tuohon elokuvaan? Miten olen saattanutkaan ajatua tuohon tilanteeseen joskus? Miten selvisin siitä? Aivan, minulla oli ystäviä. Ystäviä, jotka eivät olleet kääntäneet minulle selkäänsä. Ystäviä, jotka eivät halunneet satuttaa minua. Aivan kuten tuossa elokuvassa. Oma tarinani ei kuitenkaan päättynyt aivan samalla tavalla. Kiusatusta ja kiusaajasta ei enää tullut ystäviä, tai edes hyvän päivän tuttuja.

Myönnettäköön, että minullakin oli osani. Oli myös osittain minunkin syy, että tulin kiusatuksi parhaan ystäväni johdosta. Se kaikki ei kuitenkaan johtunut minusta. Ei, ei todellakaan vain minusta. Sinä teit sen päästöksen, että aloit kiusaamaan minua sen sijaan, että olisit keskustellut asiasta kanssani.

              Vuosia sitten minulla oli hyvä olla, kaikki oli suhteellisen täydellisesti. Minulla oli ystäviä joiden kanssa pystyin jakamaan kaiken, tai ainakin luulin niin. Alkoi kuitenkin tapahtumaan asioita, joita en ymmärtänyt. Emme enää puhuneet yhtä avoimesti. Aloimme väittelemään pienistäkin asioista. Vietimme yhä vähemmän aikaa toistemme kanssa, meillä oli muita, tärkeämpiä, menoja. Seuraavassa käänteessä aloit tekemään idioottimaisia tempauksia. Porukka tuli kyselemään minulta miksi teit nii ja minä en osannut vastata, en tiennyt sinusta enää mitään. Yhä uudelleen ja uudelleen sinä teit jotain päätöntä ja aina kuulin jokaisen suusta sanat ”Miks se teki noin?”. Olin kyllästynyt sinun temppuihisi. Olin vihainen sinulle, todella vihainen, mutta myös huolissani sinusta.

              Vahingoittunut ystävyytemme alkoi repeilemään. En enää sietänyt olla seurassasi tai jaksanut olla lapsenvahtisi. Olihan minulla omiakin ongelmia. Kenellä ei teininä olisi mitään ongelmia? En osannut kohdata sinua, vaan purin itseäni muille. Kerroin muille etten halua olla missään tekemisissä kanssasi. Kerroin etten jaksa sinua enää, mutten kuitenkaan kohdannut sinua. En kysynyt sinulta miksi teit mitä teit. En kysynyt oliko sinulla jokin hätänä, oliko sinulla jotain ongelmia. Oletin vain että omaa tyhmyyttäsi, haluasi olla ”kovempi jätkä”, teit mitä teit.

              Seuraavassa käänteessä ystävyytemme räjähti. Huomaamattani, kuin puun takaa, minusta oli tullut kiusattu, nettikiusattu. Haukuit minut julkisesti netissä aivan pystyyn. Mikä pahinta, olit saanut muitakin tekemään samoin. Kaikki joihin luotin haukkuivat minut pystyyn. Itkin taukoamatta ja kiihtyvällä tahdilla, kun julkisia herjauksia itsestäni netissä. Herjauksia, jotka tulivat parhailta ystäviltäni. Se sattui todella. Ai, voisiko asia olla enää pahemmin? Vastaus on kyllä, kyllä se voi. Lukiessani näitä herjauksia olin 800 kilometrin päässä näistä niin sanotuista parhaista ystävistäni. Myönnän rehellisesti, että sain maistaa omaa lääkettäni, mutta pitikö sinun olla niin raaka? Pitikö sinun tuhota minun luottoni tähän koko maailmaan yhdessä hetkessä?

              Palattuani kotiin kaikki vain paheni. Kiusaaminen ei enää ollut vain netissä, nyt se tuli mukaan kuvioihin myös oikeassa elämässä. Teit oloni mahdollisimman tukalaksi. Minulla ei ollut luokassamme enää ketään jonka puoleen kääntyä. Olit pitänyt siitä huolen. Olinko minä oikeasti niin kamala ihminen vai puritko vihasi ja turhautumisesi vanhempiesi tulevasta erosta minuun, koska olin antanut sinulle siihen tilaisuuden?

              Tilanne eteni vauhdilla ja se alkoi käymään sietämättömäksi. Tiesin etten kestäisi enää kauaa. Olisin varmasti luovuttanut jossain vaiheessa, jos minulla ei olisi ollut edes sitä yhtä tosi ystävää, joka tuki minua. Ystävää, joka oli myös sinun ystäväsi. Lopulta onnistuin kusemaan senkin toimivan ystävyyssuhteen, mutta ainakaan sinä et ollut enää minun ongelmani. Kyllä, näin minä aikoinaan ajattelin. Pystyin hengittämään taas vapaammin, kun olit vanhempiesi eron takia muuttanut toiselle paikkakunnalle ja vaihtanut koulua. Miksi emme sopineet? Yritimmehän me, mutta kumpikaan ei oikeasti ollut valmis, tai halukas, sopimaan.

              Vasta nyt, viiden vuoden jälkeen, olen valmis ja tarpeeksi vahva myöntämään, ettei tämä kaikki johtunut vain sinusta. Olisin voinut kysyä sinulta miksi teit mitä teit ja oliko sinulla jotain ongelmia. Omien, sinun silloisten ongelmiesi rinnalla hyvin olemattomien ongelmien, takia en kyennyt kysymään. En kyennyt ajattelemaan tilannetta selkeästi. Enhän halunnut lisää paskaa niskaan, kun en kunnolla kestänyt sitä omaanikaan, mutta loppujen lopuksi sain vielä enemmän paskaa niskaani.

En ole kuitenkaan ottamassa kaikkia syitä ongelmistamme omille harteilleni, en todellakaan. Sinullakin oli oma osasi tässä taistelussa ja sinä teit elämästäni todella vaikeaa. Tekemiesi asioiden takia en vieläkään osaa luottaa ihmisiin, varsinkin sinun kaltaisiisi ihmisiin, mutta minä kuitenkin tiedostan tämän ja yritän korjata asiaa, se vain ei ole kovinkaan helppoa. Loppujen lopuksi olen kuitenkin nyt sen verran vahva, että voin antaa sinulle oikeasti anteeksi.