Herään taas hiestä märkänä, painajaisia. Olen hyvin
ahdistunut havahtuessani unesta, jossa kaikki olivat kusipäitä ja minulla oli
aina vain pahempi olla.
En aluksia tiennyt missä olin, en ollut vielä edes avannut
silmiäni. Olit havahtunut hereille ja otit minut syleilyysi. Muistin missä olin
ja hengitykseni alkoi tasaantua.
Olin hukannut sinut unessani. Olit hävinnyt kuin tuhka tuuleen
ja sen takia ahdistuin. Etsin kaikkialta, mutta löysin vain kusipäitä,
ahdistelijoita ja vähän lisää kusipäitä. Kukaan ei ottanut kuuleviin korviinsa,
kun huusin heille itkien, että minulla on paniikkikohtaus. Halusin vain
lukittautua huoneeseesi ja odottaa sinun palaavan. Minut kuitenkin häädettiin
sieltä. Ainoasta paikasta missä halusin sillä hetkellä olla. En tiennyt mitä
tehdä. Lähdin etsimään sinua. Itkin kuin viimeistä päivää.
Kävelin unessani katoilla ja pelkäsin tippuvani. Se ei ainakaan
auttanut oloani. Löysin siskoni, mutta hän oli keskittynyt vain pitämään
hauskaa. Eihän hän edes tiedä sinusta. Löysin siskoni miehen, mutta häntä
kiinnosti vain työnsä ja huusi minulle. Hän ei koskaan huuda. Ahdistuin lisää
ja juoksin pakoon. Pysähdyin nurkan taakse itkemään. Eihän tästä tule nyt
mitään.
Tulin takaisin talollesi ja olit tullut takaisin. En kuitenkaan
ollut helpottunut. En tuntenut mitään. Se oli pelottavaa.
Jälleen kerran ahdistuin, puhelimeni oli mennyt rikki ja se oli
viimeinen tikki ja lysähdin maahan ja vain itkin. Ei minulla ole varaa tähän
nyt. Kaikki ympärilläni tulivat lohduttamaan minua, jopa sinä, mutta en
vieläkään ollut helpottunut läheisyydessäsi. Halusin halata sinua, mutta en
tehnyt sitä. Itkin vain itkemistä ja halusin vajota maan alle.
Havahtuessani tuosta ylitsepääsemättömän ahdistavasta unesta
pelkäsin sen olevan totta. Pelkäsin että olin menettänyt sinut ja sen
turvallisuuden tunteen, jonka saat aikaan kun olet lähellä. Pelkäsin sitä jo
unessani ennen heräämistäni. Olin kuitenki helpottunut. Helpottunut siitä että
tunsin kaikki ne tunteet, mitä halusin jo unessani tuntea, kun kiedoit kätesi
ympärilleni ja pidit minusta kiinni kaikin voimin.
Haluan vain jäädä tähän. Haluan
herätä joka aamu vierestäsi. Haluan voida kääriytyä lämpöösi, kun herään yöllä
kylmissäni. Haluan havaihtua nopeaan suukkoosi, jonka annat huulilleni aina,
kun tulet yöllä takaisin viereeni käytyäsi jossain. Haluan myös vajota
samantien takaisin uneen tuoksusi ympäröimänä. Haluan sinun hipsuttavan
paljasta selkääni, kun nukun mahallani. Mitään näistä en kuitenkaan voi nyt
saada. Se saa minut surulliseksi.
Tietoisuus siitä, että minun täytyy lähteä muutaman tunnin
päästä saa kyyneleet silmäkulmiini. En kuitenkaan ahdistu, vielä. Olet vielä
hetken siinä vierelläni suojelemassa minua ahdistukseltani. Vaivun takaisin
uneen, jonka katkaisee herätys kellon kirotut soinnut. Totean sinulle, että
minun täytyy kohta mennä. Otteesi tiukkenee ja tiesin sanomattakin. En minäkään
haluaisi lähteä, mutta pakko.
Yllätyin, kun et päästänyt minua lähtemään, kun olin jo
lähdössä. Yllätyin iloisesti siitä, että vedit minut takaisin syleilyysi ja
pidit minut siinä vielä muutaman minuutin ajan. Jouduin kuitenkin lähtemään ja
kevellessäni pois en voinut olla ajattelematta sitä karua totuutta, että emme
näe nyt moneen viikkoon. Ajatus tästä todellisuudesta viilsi sisintäni. Olisin
kääntynyt missä välissä tahansa takaisin, mutta jalkani vain veivät eteenpäin.
Mikä perkele näitä jalkoja vaivaa?! Odotan vain romahdusta. Tiedän sen tulevan, mutta se
tulee viiveellä ja varoittelematta. Jään siis vain odottamaan.
