Haluan vain

Herään taas hiestä märkänä, painajaisia. Olen hyvin ahdistunut havahtuessani unesta, jossa kaikki olivat kusipäitä ja minulla oli aina vain pahempi olla.

En aluksia tiennyt missä olin, en ollut vielä edes avannut silmiäni. Olit havahtunut hereille ja otit minut syleilyysi. Muistin missä olin ja hengitykseni alkoi tasaantua.

Olin hukannut sinut unessani. Olit hävinnyt kuin tuhka tuuleen ja sen takia ahdistuin. Etsin kaikkialta, mutta löysin vain kusipäitä, ahdistelijoita ja vähän lisää kusipäitä. Kukaan ei ottanut kuuleviin korviinsa, kun huusin heille itkien, että minulla on paniikkikohtaus. Halusin vain lukittautua huoneeseesi ja odottaa sinun palaavan. Minut kuitenkin häädettiin sieltä. Ainoasta paikasta missä halusin sillä hetkellä olla. En tiennyt mitä tehdä. Lähdin etsimään sinua. Itkin kuin viimeistä päivää.

Kävelin unessani katoilla ja pelkäsin tippuvani. Se ei ainakaan auttanut oloani. Löysin siskoni, mutta hän oli keskittynyt vain pitämään hauskaa. Eihän hän edes tiedä sinusta. Löysin siskoni miehen, mutta häntä kiinnosti vain työnsä ja huusi minulle. Hän ei koskaan huuda. Ahdistuin lisää ja juoksin pakoon. Pysähdyin nurkan taakse itkemään. Eihän tästä tule nyt mitään.

Tulin takaisin talollesi ja olit tullut takaisin. En kuitenkaan ollut helpottunut. En tuntenut mitään. Se oli pelottavaa.

Jälleen kerran ahdistuin, puhelimeni oli mennyt rikki ja se oli viimeinen tikki ja lysähdin maahan ja vain itkin. Ei minulla ole varaa tähän nyt. Kaikki ympärilläni tulivat lohduttamaan minua, jopa sinä, mutta en vieläkään ollut helpottunut läheisyydessäsi. Halusin halata sinua, mutta en tehnyt sitä. Itkin vain itkemistä ja halusin vajota maan alle.

Havahtuessani tuosta ylitsepääsemättömän ahdistavasta unesta pelkäsin sen olevan totta. Pelkäsin että olin menettänyt sinut ja sen turvallisuuden tunteen, jonka saat aikaan kun olet lähellä. Pelkäsin sitä jo unessani ennen heräämistäni. Olin kuitenki helpottunut. Helpottunut siitä että tunsin kaikki ne tunteet, mitä halusin jo unessani tuntea, kun kiedoit kätesi ympärilleni ja pidit minusta kiinni kaikin voimin.

Haluan vain jäädä tähän. Haluan herätä joka aamu vierestäsi. Haluan voida kääriytyä lämpöösi, kun herään yöllä kylmissäni. Haluan havaihtua nopeaan suukkoosi, jonka annat huulilleni aina, kun tulet yöllä takaisin viereeni käytyäsi jossain. Haluan myös vajota samantien takaisin uneen tuoksusi ympäröimänä. Haluan sinun hipsuttavan paljasta selkääni, kun nukun mahallani. Mitään näistä en kuitenkaan voi nyt saada. Se saa minut surulliseksi.

Tietoisuus siitä, että minun täytyy lähteä muutaman tunnin päästä saa kyyneleet silmäkulmiini. En kuitenkaan ahdistu, vielä. Olet vielä hetken siinä vierelläni suojelemassa minua ahdistukseltani. Vaivun takaisin uneen, jonka katkaisee herätys kellon kirotut soinnut. Totean sinulle, että minun täytyy kohta mennä. Otteesi tiukkenee ja tiesin sanomattakin. En minäkään haluaisi lähteä, mutta pakko.

Yllätyin, kun et päästänyt minua lähtemään, kun olin jo lähdössä. Yllätyin iloisesti siitä, että vedit minut takaisin syleilyysi ja pidit minut siinä vielä muutaman minuutin ajan. Jouduin kuitenkin lähtemään ja kevellessäni pois en voinut olla ajattelematta sitä karua totuutta, että emme näe nyt moneen viikkoon. Ajatus tästä todellisuudesta viilsi sisintäni. Olisin kääntynyt missä välissä tahansa takaisin, mutta jalkani vain veivät eteenpäin. Mikä perkele näitä jalkoja vaivaa?! Odotan vain  romahdusta. Tiedän sen tulevan, mutta se tulee viiveellä ja varoittelematta. Jään siis vain odottamaan.